Maajoukkueet kultaa SM-kilpailusta ja Sarabit hopeaa!

13.9.2021

11.9.2021 Salossa kilpailtiin rytmisen voimistelun joukkueiden (nuorten ja naisten) SM-kilpailut. 

Alunperin kilpailu tuli käydä keväällä, mutta vallitsevasta korona tilanteesta johtuen kilpailu siirrettiin syksyyn. Lauantaina 11.9. päästiin myös pitkästä aikaa kilpailemaan livenä yleisön eteen.

Nuorten joukkueiden kilpailuun osallistui Elise Järvenpään Sarabit. Kilpailu käytiin viiden pallon ohjelmalla. 

Ensimmäinen näyttö viidellä pallolla oli vielä jännittynyt ja sisälsi joitakin virheitä. Pisteet 15.600. Toinen näyttö sujui huomattavasti paremmin ja vapautuneemmin vaikkakin sisälsi vielä pieniä virheitä. Pisteet nousivat hienosti 19.550. 

Yhteispisteet kilpailusta 35.150 ja Sarabit upeasti hopealle kilpailussa!

Sarabeissa voimistelivat Cecilia Skyttä, Emmi Valkama, Minttu Hänninen, Nea Civil ja Milla Partanen.


Kultaa nuorten joukkueiden SM-kilpailussa ehjillä suorituksilla voimisteli rytmisen voimistelun nuorten maajoukkue, jossa mukana myös Elise Järvenpään Nella Aaltonen. Pisteitä maajoukkue keräsi kilpailusta 44.750. 

Nuorten maajoukkueessa voimistelivat Mimosa Turunen (Turun Pyrkivä), Amanda Virta (Turun Pyrkivä), Anni Olkkonen (Elise), Nella Aaltonen (Elise-Järvenpää), Amanda Äänismaa (Elise-Vantaa) sekä Anastasiia Polishchuk (Elise-Vantaa). 

SM-kilpailut olivat samalla viimeiset kilpailut nuorten maajoukkueelle  tällä kokoonpanolla, sillä syksyllä 2020 alkanut projekti tuli kilpailun jälkeen päätökseen. 

Nuorten joukkueiden SM-mitalistit:

1. Nuorten maajoukkue (Elise-Järvenpää, Turun Pyrkivä, Elise, Elise-Vantaa) 44.750

2. Sarabit (Elise-Järvenpää) 35.150

3. Beetat (Olarin Voimistelijat) 29.100


Kilpailu SM-mitaleista käytiin myös naisten joukkueiden kesken. Naisilla välineenä myös viisi palloa. Ennakko suosikkina kilpailuun lähti Suomen naisten maajoukkue. 

Naisten maajoukkueen kapteeni Emma Rantala (Elise-Järvenpää) johdatti joukkueen selvään voittoon hyvillä harjoitustasoisilla suorituksilla. Yhteispisteet kilpailusta 69.200!

– Oli hienoa päästä kilpailemaan taas pitkän tauon jälkeen. Saimme jopa kisajännityksen aikaiseksi päästessämme esittämään huomattavasti EM-kilpailuiden jälkeen vaikeutetun pallo-ohjelmamme SM-kilpailuissa, naisten maajoukkueen kapteeni Emma Rantala kertoo joukkueen tunnelmista kisapäivän jälkeen.

– Joukkuekilpailuiden viimeisenä suorituksena saimme hyvät kannustukset muilta joukkueilta ja rajoitetulta yleisöltä. Oli myös hienoa huomata kilpailuissa mukana näin monta joukkuetta tekemässä omaa parastaan, Rantala ja maajoukkue lisäävät.

Suomen naisten maajoukkueessa voimistelevat Emma Rantala (Elise-Järvenpää), Assi Johansson (Elise Gymnastics), Elisa Liinavuori (Elise Gymnastics), Milja Närevaara (Elise Gymnastics), Viliina Sipilä (Elise Gymnastics) ja Amanda Virkkunen (Hämeenlinnan Voimisteluseura).

Naisten joukkueiden SM-mitalistit:

1. Maajoukkue (Elise-Järvenpää, Elise, Hämeenlinnan Voimisteluseura) 69.200

2. Finesse (Elise, ESVOLI) 48.950

3. Platinum (Turun Pyrkivä) 38.000

Kilpailun tulokset kokonaisuudessaan kisanetissä.


Paljon onnea Sarabit sekä valmentaja Natalia Burmak upeasta menestyksestä SM-kilpailussa!

Paljon onnea Nella ja Emma, sekä koko nuorten- ja naisten maajoukkueet, valmentajat ja tukijoukot!