Sarabien syyskausi huipentui SM-kilpailuihin

1.12.2021

Sarabien syksyn kilpailukausi huipentui viime viikonloppuna 27.-28.11.2021 järjestetyissä rytmisen voimistelun SM-kilpailuissa. Duo/trio-sarja johon Sarabit osallistuivat sai vuosi sitten SM-arvon ja näin ollen nähtiin nyt toista kertaa SM-kilpailuissa mukana.

Nuorten sarjan SM-kilpailuun osallistui 11 upeaa duoa/trioa. Sarabeista kilpailuun osallistui duot Nella Aaltonen & Cecilia Skyttä sekä Nea Civil & Milla Partanen. Molemmat duot ovat syksyllä kärsineet sairasteluista ja siksi kilpailuunkin lähdettiin hieman jännittyineissä merkeissä. 


Nea & Milla kilpailivat vanne ohjelmallaan ja onnistuivat jännityksestä huolimatta näyttämään kauden parhaan suorituksensa ensimmäisessä näytössä ja saivat onnistuneesta suorituksestaan ennätyspisteensä 13.300! Toinen näyttö ei kuitenkaan sujunut aivan yhtä hyvin ja virheet pudottivat lopullista sijoitusta sekä pisteitä. Pisteet toisesta näytöstä 11.450. 

Nean & Millan yhteispisteet kahdesta näytöstä 24.750 ja kilpailun 6.sija! Kokonaisuuteen voimistelijat voivat olla todella tyytyväisiä!


Nellan & Cecilian kilpailu pallo ohjelmallaan ei alkanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Ensimmäisessä näytössä näkyi vielä jännitys ja muutamia virheitä sattui. Pisteet ensimmäisestä näytöstä 12.400. Toisessa näytössä voimistelijoiden keskittyminen pysyi kasassa ja myös Nella & Cecilia onnistuivat näyttämään syksyn parhaan suorituksensa. Pisteet onnistuneesta suorituksesta upeat 14.000! 

Nellan & Cecilian kilpailun yhteispisteet kahdesta näytöstä 26.400 ja kilpailun 4.sija! Myös Nella & Cecilia voivat olla tyytyväisiä kilpailun kokonaisuuteen.


Nuorten Duo/Trio SM-top. 3.

1. Tymko, Voronova, SVS Espoo, SVS Helsinki pisteet 30,400

2. Hassinen, Kapiainen, SVS Vantaa pisteet 29.550

3. Artemenko, Belevich, Filippova, Olarin Voimistelijat pisteet 27.600

Naisten Duo/Trio SM-top. 3.

1. Hackman, Hees, SVS Espoo pisteet 25.300

2. Heikkilä, Johnsson, ESVOLI pisteet 25.200

3. Heimonen, Mäkelä, Olarin Voimistelijat pisteet 25.000


Paljon onnea upeat Sarabit duot sekä päävalmentaja Nataliia Burmak!

Iso kiitos Sarabien valmennuksessa mukana oleville fysioterapeutti Pasi Sinisalolle sekä baletin valmentajalle Elena Sagyndykovalle.


SM-kilpailu viikonloppuna mitalit ratkottiin myös naisten sekä nuorten yksilöiden ja pre-nuorten joukkueiden kesken. SM-mitalit yksilöiden neliotteluista sekä joukkueiden kaksi ottelusta jaettiin seuraavasti:

Naisten yksilöt SM-top. 3.

1. Jamil Elisabeth, Olarin Voimistelijat pisteet 83.300

2. Helin Emilia, Elise pisteet 77.300

3. Virtanen Elli, Turun Pyrkivä pisteet 67.750

Nuorten yksilöt SM-top. 3.

1. Piiroinen Emmi, Olarin Voimistelijat pisteet 84.384

2. Salminen Siiri, Jyväskylän Voimistelijat-79 pisteet 72.966

3. Rogozhina Anastasia, Tampereen Sisu pisteet 72.699

Pre-nuorten joukkueet SM-top. 3.

1. Elise Pre-nuoret, Elise pisteet 38.600

2. Alita, Turun Pyrkivä pisteet 36.850

3. Beetat, Olarin Voimistelijat pisteet 33.500


Paljon onnea mitalisteille sekä kaikille SM-kilpailussa mukana olleille urheilijoille ja valmennustiimeille.

Kiitos upeista kuvista @riotcolorphoto