Sarabien voimistelijoille kilpailumenestystä kansainvälisessä Lumme Cupissa

23.5.2023


20.-21.5.2023 Mikkelissä käytiin kansainvälinen rytmisen voimistelun Lumme Cup kilpailu. Kilpailusarjoina olivat yksilöiden kaikki A ja B sarjat. B sarjojen kilpailuun osallistuivat seuramme Sarabit ryhmän voimistelijoista Fiona Soininen, Emilia Vuorinen, Louna Virsunen, Polina Senjuk, Peppi Hein sekä Nella Aaltonen.


20.5. lauantaina käydyssä prenuorten B sarjan kilpailussa nähtiin kolme seuramme voimistelijaa Fiona Soininen, Emilia Vuorinen sekä Louna Virsunen. Vaikeutettujen ohjelmien eteen tehty työ alkoi näkyä, kun voimistelijat onnistuivat suorittamaan kilpailuohjelmiaan ilman suurempia virheitä. 

Fionalla parhaiten ohjelmista kulki vanne, josta pisteet 16.500. Keiloista Fionalle pisteet 15.683. Yhteispisteet 2-ottelusta 32.183 ja sija 9./23.

Emilian ohjelmista parhaiten onnistui pallo, josta hänelle pisteet 16.200. Keilaohjelman pisteet 14.834 ja yhteispisteet 2-ottelusta 31.034 ja sija 12./23.

Myös Lounalla parhaiten onnistui pallo-ohjelma, josta hänelle pisteet 16.150. Keilaohjelman pisteet 14.600 ja yhteispisteet ottelusta 30.750 ja sija 13./23.

Prenuoret B top.3:

1. Rennig Mia Lisandra, GC Rytmica yhteispisteet 42.933

2. Räsänen Milana, Imatran Voimistelijat yhteispisteet 40.451

3. Butrameeva Stefania, Olarin Voimistelijat yhteispisteet 36.966

9. Soininen Fiona, Elise Järvenpää yhteispisteet 32.183

12. Vuorinen Emilia, Elise Järvenpää yhteispisteet 31.034

13. Virsunen Louna, Elise Järvenpää yhteispisteet 30.750


Myöhemmin lauantaina käydyssä nuorten B sarjan kilpailussa nähtiin lisää Sarabit ryhmän voimistelijoita, kun kilpailuun osallistuivat Peppi Hein Sekä Polina Senjuk.

Peppi onnistui suorittamaan 2-ottelussaan keilaohjelman upeasti ilman virheitä ja sai ohjelmastaan hienot pisteet 20.350, jolla nappasi pronssia! Myös vanneohjelma sujui hyvin ja siitä pisteet 17.650. Yhteispisteillä 38.000 Peppi sijoittui kilpailussa sijalle 7./20.

Polinalla puolestaan 2-ottelussa parhaiten sujui vanneohjelma, josta pisteet 14.434. Pallo-ohjelmasta pisteitä kertyi 11.834. Yhteispisteillä 26.268 Polina sijoittui kilpailussa sijalle 18./20.

Nuoret B top.3:

1. Westerberg Maaria, Olarin Voimistelijat yhteispiteet 41.917

2. Saarinen Roosa, Tampereen Sisu yhteispisteet 41.200

3. Alatalo Kristiina, Tampereen Sisu yhteispisteet 41.117

7. Hein Peppi, Elise Järvenpää yhteispisteet 38.000

18. Senjuk Polina, Elise Järvenpää yhteispisteet 26.268


Nuoret B Keilat top.3:

1. Kuitunen Olivia, Tampereen Sisu pisteet 20.817

2. Westerberg Maaria, Olarin Voimistelijat pisteet 20.634

3. Hein Peppi, Elise Järvenpää pisteet 20.350


Sunnuntaina kilpailuvuoroon Naisten B sarjassa pääsi Nella Aaltonen. Myös Nella kilpaili 2-ottelun välineinään pallo sekä vanne. Ohjelmista parhaiten onnistui vanne, josta Nella kerrytti hyvät pisteet 20.083. Pallo-ohjelmassa sattunut rajanylitys vaikutti valitettavasti pisteisiin, vaikka kokonaisuus olikin hyvä. Pisteet pallo-ohjelmasta 18.400. Yhteispisteillä 38.483 Nella sijoittui kilpailussa sijalle 8./16.

Naiset B top.3:

1. Mäkelä Mea, Olarin Voimistelijat yhteispisteet 44.049

2. Ruokonen Seidi, SVS Espoo yhteispisteet 42.567

3. Lehto Lumi, Olarin Voimistelijat yhteispisteet 42.100

8. Aaltonen Nella, Elise Järvenpää yhteispisteet 38.400


Kilpailun tulokset luettavissa kokonaisuudessaan kisanetissä.

Paljon onnea voimistelijat hienosta kilpailusta sekä erityisesti Peppi onnistuneesta keilaohjelmasta ja pronssisesta mitalista. Onnittelut myös Sarabien valmentajalle Nataliia Burmakille sekä baletista vastaavalle Elena Sagyndykovalle. Onnittelut myös kaikille kilpailussa onnistuneille sekä menestyneille.

Sarabien kilpailukausi päättyy tulevana viikonloppuna Turussa käytävässä TLS Cupissa. Tsemppiä urheilijat viimeisiin harjoituksiin ja kilpailuun.