Sarabit ja Sarafinat kevään ensimmäisissä luokkakilpailuissa

28.3.2022


Kevään ensimmäiset luokkakilpailut järjestettiin Helsingissä Töölön kisahallilla 26.-27.3.2022. Kilpailusarjoina olivat yksilöiden luokat 3 ja 6 sekä duot/triot ja Stara.

Lauantaina 3. luokan kilpailuun Elise - Järvenpääläisistä osallistui Sarafiinat ryhmästä Fiona Soininen ja Louna Virsunen. Fiona kilpaili valmiilla 3.luokan vapaa ohjelmalla sekä omalla keila ohjelmallaan. Vapaa ohjelma Fionalta sujui mainiosti. Uudessa keila ohjelmassa tuli vielä keilan pudotuksia, mutta muuten voimistelu oli siistiä. Fiona sijoittui kokonais pisteissä 2.kategoriaan, joka oikeuttaisi siirtymisen seuraavaan luokkaan, mutta ensi syksynä kilpailujärjestelmän muuttuessa luokkanostoja ei enää tehdä.

Louna kilpaili 3.luokassa myös valmiilla vapaa ohjelmalla sekä omalla pallo ohjelmallaan. Myös Louna näytti kauniin vapaa ohjelman onnistuneesti. Sen sijaan vaikeutettu pallo ohjelma ei vielä onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja pallon pudotuksia tuli useampi. Kokonais pisteissä Louna sijoittui 3.kategoriaan.


Yksilöiden 3.luokan top.3:

1. Liljavirta Linnea, Jyväskylän Voimistelijat-79 pisteet 35.867 ja 1.kategoria

2. Smirnov Adriana, Olarin Voimistelijat pisteet 33.383 ja 1.kategoria

3. Schenavar Sophie, Olarin Voimistelijat pisteet 32.917 ja 1.kategoria

(sijat 12-23 2.kategoria Fiona Soininen)

(24-34 3.kategoria Louna Virsunen)

3.luokan tulokset kokonaisuudessaan kisanetissä.


Sunnuntaina kilpailuvuorossa olivat duot/triot ja Elise - Järvenpäästä mukana olivat duo Nea Civil & Milla Partanen sekä duo Nella Aaltonen & Cecilia Skyttä. Molempien duojen kohdalla sairastelut ovat haitanneet harjoittelua ja valmistautumista kilpailuihin. 

Nuorten sarjan duo Nea & Milla ei välttynyt virheiltä kummassakaan ohjelmassaan. Ensimmäinen näyttö sujui kuitenkin paremmin ja siitä pisteet 18.550. Toisessa näytössä virheitä oli enemmän ja pisteet vain 16.050. Yhteispisteissä Nea & Milla sijoittui 3. sijalle.


Nuorten duo/trio top.3:

1. Järveläinen, Tamski, Imatran Voimistelijat pisteet 39.850

2. Häggblom,Pellja, Elise - Vantaa pisteet 37.300

3. Civil,Partanen, Elise - Järvenpää pisteet 34.600


Naisten sarjassa duo Nella & Cecilia ei myöskään välttynyt virheiltä. Molempiin ohjelmiin sisältyi valitettavasti sekä välineen että voimistelijan rajan ylitys joista isot vähennykset. Ensimmäisessä näytössä oli myös muita virheitä ja pallon pudotuksia ja siitä pisteet 18.900. Toisessa näytössä myös virheitä mutta kokonaisuus hieman parempi ja pisteet 21.150. Yhteispisteillä Nella & Cecilia sijoittuivat tällä kertaa hopealle.


Naisten duo/trio top.3:

1. Hukkanen, Virtanen, Elise - Vantaa pisteet 44.650

2. Aaltonen, Skyttä, Elise - Järvenpää pisteet 40.050

3. Kukkula, Njock, Elise pisteet 31.950

duojen/triojen tulokset kokonaisuudessaan kisanetissä.


Kilpailu päivän päätteeksi sunnuntaina Töölön Kisahallilla järjestettiin vielä Stara tapahtuma. Starassa kilpailuohjelmiin varmuutta ja esiintymiskokemusta hakivat Sarafinat ryhmästä Polina Senjuk, Peppi Hein sekä Emilia Vuorinen. 


Onnittelut kaikille onnistujille sekä kilpailussa menestyneille. 

Onnea Elise Järvenpään urheilijat sekä kiitos valmentajalle Nataliia Burmakille sekä valmennustiimille.

Kiitos Elise Gymnastics kilpailun järjestämisestä.


Ensi viikonloppuna kilpaillaan jälleen luokkakilpailujen merkeissä Järvenpäässä!

Lämpimästi tervetuloa!