Maksut

Valmennusryhmien voimistelijat maksavat vuosittaisen jäsenmaksun lisäksi kuukausittaista harjoitusmaksua, johon sisältyy valmennuksen kustannukset sekä mahdollisia harjoitustilakuluja.

Jäsenmaksu vuonna 2021 on 20€, harjoitusmaksut määräytyvät harjoituskertojen mukaisesti ja ovat valmennusryhmissä harjoitusmäärästä riippuen 100€-210€ kuukaudessa.

Voimistelijalle kertyy myös muita kuluja harjoitusmaksun lisäksi. Voimistelijat tarvitsevat lisenssin sekä kilpailutoimintaan soveltuvat vakuutuksen. Nämä voimistelija hankkii itse jokaisen syyskauden alussa. Huomioithan, että valmentaja ei voi ilmoittaa voimistelijaa kilpailuun, ennen kuin lisenssi on maksettu ja kirjautunut voimisteluliittoon.

Voimistelijalta laskutetaan erikseen myös stara-tapahtumien, kilpailujen sekä merkkitestitilaisuuksien osallistumismaksut sekä mahdolliset koreografin määrittelemät koreografiamaksut. Valmennusryhmien voimistelijat huolehtivat myös siitä, että heillä on asianmukaiset välineet sekä kilpailupuvut.

Valmennusryhmän voimistelijat edustavat seuraa kilpailuissa ja tapahtumissa seuran edustusasuissa niiltä osin, kun eivät ole pukeutuneena omaan kilpailupukuunsa. Seuran edustusvaatteet ovat tilattavissa syys- ja kevätkauden alkupuolilla yhteistilauksina.

Mahdollisista leiri- ja ulkomaan kilpailujen kustannuksista vastaavat voimistelijat pääsääntöisesti itse. Seura tukee Minirinki- ja N -ryhmään valittuja voimistelijoita rinkileirien osallistumiskustannuksissa.