Voimisteluryhmät

Lasten voimistelu - alle kouluikäiset

Lasten voimistelutunneilla keskitytään motoristen perustaitojen kehittämiseen erilaisten leikkien ja harjoitusten kautta. Toiminnan tavoitteena on tutustuttaa lapset liikuntaharrastukseen ilon ja kannustamisen sekä onnistumisen riemun kautta. Tunneilla harjoitellaan myös tärkeitä ryhmässä toimimisen sosiaalisia taitoja sekä ohjeiden mukaan toimimista. Kaikki lasten ryhmämme sopivat niin uusille kuin jo edeltävällä kaudella mukana oleville pienille voimistelijoille. Tunnit soveltuvat lapsen ensimmäiseksi omaksi harrastukseksi ja ovat kestoltaan 60minuuttia, kerran tai kaksi kertaa viikossa. Tarjoamme rytmisen voimistelun alkeis- ja harrasteryhmiä Järvenpäässä ja Pornaisissa!

Tutustu lasten ryhmiimme!

Rytmisen voimistelun harrasteryhmät

Rytmisen voimistelun harrasteryhmät harjoittelevat voimistelun perusteita rennossa ja iloisessa ilmapiirissä kerran viikossa. Harrasteryhmät sopivat erinomaisesti lapsille, jotka haluavat harrastaa voimistelua vain voimistelun ilosta, eivätkä ole kiinnostunut kilpailutoiminnasta. Harrasteryhmät sopivat myös hyvin lapsille, jotka haluavat harrastaa voimistelua jonkun toisen lajin oheisharjoitteena. Tunneilla harjoitellaan rytmisen voimistelun välineillä. Ryhmät ovat kaikille avoimia, aiempaa voimistelutaustaa ei tarvita. Ryhmät harjoittelevat 90 minuuttia kerralla. Rytmisen voimistelun harrasteryhmiä tarjoamme Järvenpäässä ja Pornaisissa!

Tutustu voimistelun harrasteryhmiimme!

Rytmisen voimistelun harrastekilparyhmät

Harrastekilparyhmät ovat seuraava askel etenemisessä harrasteryhmien polulla. Harrastekilparyhmissä harjoittelu on tavoitteellisempaa kuin harrasteryhmissä, unohtamatta kuitenkaan liikunnan iloa. Harrasteryhmän voimistelijat voivat halutessaan osallistua stara- tapahtumiin sekä harrastekilpailuihin. Tunneilla harjoitellaan rytmisen voimistelun välineillä. Ryhmät ovat kaikille avoimia mutta aikaisempi voimistelutausta katsotaan hyväksi! -  Ryhmät harjoittelevat 2 tuntia kerrallaan 2-3 kertaa viikossa.

Ota yhteyttä ja sovi kokeiluharjoitus! info@elisejarvenpaa.fi

Tutustu harrastekilparyhmiimme!

Voimistelu- ja liikuntaryhmä aikuisille

Aikuisten voimistelu- ja liikuntaryhmä on ryhmä 16-vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille. Ryhmä soveltuu myös voimistelu-uransa lopettaneille "ex-voimistelijoille". Ryhmässä harjoitellaan lihaskuntoa, kehonhuoltoa sekä voimistelua rennossa ilmapiirissä kerran viikossa.

Tutustu aikuisten voimisteluryhmään!

Haluatko harjoitella ja kilpailla tavoitteellisesti ammattivalmentajan opissa? Tutustu valmennusryhmiimme!